Nahkainen

Hm. Lidlissä tuli taas käytyä, ja luulin että hyvin menee mikäs siinä. Joo. Lidl on jostain syystä yksi kammottavimmista laihduttajan ympäristöistä. Edelleen ahdisti herkut, mutta enpä jäänyt katselemaan niitä. Tyhmäkin oppii, niin, ainakin teoriassa. Ostin papuja, light-mehua, siivousrättejä ja niin, paras pala eli rosvopata. Jotain tölkkikamaa, valmisateria, kaloreita 85 ja päätin, että tänään voisin syödä "kunnon" ruokaa. Nyt vähän ahdistaa se. Ei se silti taatusti mitään laihisruokaa ole. Hm.

(Ihme touhua, pitää miettiä päiväkausia uudelleen ja uudelleen, punnita mielessään ja käännellä päässään, mitään muuta sinne ei mahdu, ja mitä? Tölkillistä valmisruokaa. Juu.)

En siis syönyt koko tölkkiä, vaan pari desiä, mutta silti. Kaikki syöminen vähän aiheuttaa vaikeuksia kun tietää, etten oikeastaan laihdu tällä hetkellä ollenkaan. Vähän nälkä on silti nyt ollut koko ajan, prkl. Light-limsaan kyllästyin enkä jaksa enää juoda, pitäisiköhän silti jatkaa vaan, syömishimo = vaikeasti käsiteltävä synti.

Aika vaisu fiilis ollut, kun kaveri lähti. Oli vapauttavaa touhuta jotain koko ajan, tehdä asioita ja olla enemmän elossa. Nyt yritän pitää sen helvetin taantumuksen mahdollisimman kaukana, ettei elämä ole taas vain pelkkää tietokoneella istumista ja kaupassa käyntiä. Pakko saada töitä, ratkaisisi kaikki ongelmani -osittain ehkä laihiksenkin, kyllä. Hah. Sen siitä saa kun yrittää päästä helpolla elämässä -asiat kasaantuukin sisäänpäin ja nyt sitä sitten ollaan paskanaamana tietokoneella toista tuntia vakuuttelemassa, että kyllä se elämä muuttuu. Ehkä kesällä, ehkä kesällä.

Salilla pakko alkaa käymään. Se olisi isoiso muutos, ei enää roikkuvaa minäkuvaa. Sama roikkuva nahka heilahtaa kättä nostettaessa, jalkaa ojentaessa, istumaan mennessä se pakenee altani sivuille lötköttämään. Vai oliko se sitä läskiä. Bussi ajaa kiven päältä ja posket alkavat heilua. Kaiken lisäksi huomaan, että heilun takapuoleni varassa paikoillani vielä silloinkin, kun muut matkustajat ovat jo asettuneet. Kyllä elämä on ihanaa, mmm. Kaunista.

Parasta kaikessa on tietenkin juuri se ihana, suomalaisten rakastama irvokkuus. Se on aina käytettävissä kyynisyytenä ja ironiana Irvokasta kohtaan. Jos edes muistaisin olleeni joskus erilainen, mutta pitikin lihoa silloin kasvuiässä melk 30 kilon ylipainoon. Ja laihduttaa. Ja lunastaa omakseen Nahkan.

Kyllä. Saa nauraa.