Lisää sämpylää :D

Hmmm.... mahdankohan laihtua vielä? Siis ihan vahingossa. Sitä tässä nimittäin odottelen (eli ihmettä)... Kun en ole ehtinyt laskea kaloreita ollenkaan enää, ja parempikin niistä on eroon päsätäkin, en olisikaan jaksanut loppuelämääni sellaista. Viime aikoina on kyllä tullut syötyä vähemmän, luulisin. Vaikka ruoan laatu onkin heikohko (rahatilanne!) ja stressi ja ahdistus jylläävät. Ja ihmissuhteet pielessä ymym.

Tänään söin:
aamiaiseksi 2 itsetehtyä kaurasämpylää
töissä 2 kaurasämpylää, omenan ja 2 keksiä
illalliseksi makaronia vihanneksilla, 2 ruispalaa
Jotain vielä aion syödä.
Sämpylän kai.

Ja kävin salilla, huh. Eli ihan ookoo saldo tänään, eilenkin kävin lenkillä. Vihdoin olen vähän tsempannut taas tämän kuntoilun ym suhteen, jotka meinanneet jäädä kokonaan taka-alalle viime aikoina.

Painosta en tiedä, kun en aamuisin muista tai jaksa punnita maha tyhjänä... Viime viikonloppuna oli vähän yli 57, eli ei mitään hätiä. Kai. Kunhan vaan ei tule takaisin ainakaan, ja uskoisin kyllä että kulutan päivän aikana aika lailla.

Sellaista kuuluu typerään laihikseen tällä hetkellä. Ja kuten sanottu, kaikki muu on pielessä, tai ainakin sinne päin. Haluan, että kaikki on niinkuin ennenkin, eli ahdistaa ahdistaa ja poltan liikaa ja juonkin jokseenkin liikaa niin.

KAKERI!

Ahdistaaaa kun en pääse salille!!! Pomo pitää mielellään ilmaista työvoimaa yliaikaa vuorossa mielenrauhan, terveyden ja lihasten kustannuksella. Eikä sitä rahaakaan vielä tule. Kiva.

Ja syön vähän väärin tällä hetkellä. Liikaa väsymystä, järkyttävää stressiä ja pika-apua tarjolla. Mahtaako tästä laihdutuksesta tulla vielä jotain? Olisihan sitä mielellään nähnyt itsensä saavuttavan sen huipun kun niin lähellä jo oltiin. Kaikkea ei kuitenkaan voi vaatia. Noloa myöntää; rahapulassa joudun syömään pelkkää spagettia, tosi laihisruokaa. Haaveissa on se aika, kun saatoin ostaa proteiinia, juoda maitoa ja syödä ruisleipää. Ja se maitorahka! Vieläkö sitäkin joskus saisi! Helvetin epäreilua ei voi muuta sanoa.

Joku päivä vielä tulee kesä ja grillaan kesäkurpitsaa. Sitä ennen vain kärsin ja turhaudun.

Suomileijona

Mitä tehdä kun motivaation puutos on iskenyt eikä mikään auta?? Tottakai se innostus laimenee kuukausien kuluessa, mutta siinä vaiheessa kun syömisestä pitäisi tulla luonnollinen osa elämää eikä pelkkää laihdutusta, kyllä menee fiilis koko touhuun ja itsekurikin osittain. Kyllä sitä edelleen tulee syötyä kevyesti, mutta se tiukka itsekuri mikä alussa oli niin vahvaa, on nyt haalistunut. Eikäe des siksi, että tekisi mieli syödä, ei, vaan siksi, ettei se enää tunnu merkitykselliseltä. Juu, toisin sanottuna duunissa olen joskus napannut pöydältä keksin tai irtokarkin, mitä sitä valehtelemaankaan. Eikä se vaan tunnu tärkeältä. Lasken ne kyllä kaloreihin, mutta silti, ajatus herkuista ahdistaa edelleen. Noh, oli kai se tiedossa, ettei sitä tule pidemmän päälle täysin kieltäydyttyä kaikesta ja elämän pienistä iloista, jossain vaiheessa sitä olisi löysättävä. Ja onhan se mahtavaa, ettei enää tarvitse miettiä kaiken aikaa pullia ja kermavaahtoa -enkä ole edes sellaisia syönyt.

Tänään kävelin taas sokoksella muffinsihyllyn ohi, sen saman, jota himoitsin tippa linssissä talvella. Nyt oli pakko peruuttaa ja katsoa sitä tummasuklaaerikoista, ja tajusin, että vaikka oli hirveä nälkä, ei kyllä tehnyt yhtään mieli muffinsia. Niinpä niin, joo.



Yksi asia, joka harmittaa, on viina. Kun on tullut otettua nyt viimeiset 3 vkoa yhtenä iltana. Aina olen päättänyt, etten dogaa seuraavana viikonloppuna, mutta duuniahdistus ja vapaaillan stressi johtavat siihen uudestaan ja uudestaan. Tänään sama suunnitelmissa. Onneksi raha ei edelleenkään tule luo -täytyy dogaa kotona. Hah.